Konkreettisista asioista

Tammikuu hurahti! Töitä on tehty tosissamme, nyt kun on siirrytty vaiheeseen hinkkaus-ja-niuhotus. Jos olen laskenut oikein, ollaan nyt neljännellä kierroksella. Hiotaan jo välillä ihan yksityiskohtiakin, vaikka edelleen on tarvetta pohtia myös tekstin tasoja. Ei nuoriherra Büchner jälkeensä mitään helppoa tekstiä jättänyt. Vertauskuvat vaativat avaamista, ettei niistä tule vain sanahelinää, vaikka Eeva-Liisa Mannerin käännös onkin kovin kaunis.

Ohjaajana alan kipeästi kaivata jo konkreettisia asioita, kuten lavastusta, puvustusta, valoja, ääniä, joita toki putoilee koko ajan pikkuhiljaa mukaan, mutta monia asioita täytyy vielä kuvitella.

Ensi-iltaan on nyt viitisen viikkoa. Hurjan paljon, mutta ihan hirmuisen vähän. Riippuu katselukulmasta. Hätäpäivää meillä ei ole. On hienoa, että kasaan on saatu sellainen työryhmä, joka osaa ja jaksaa. Ei toki aina, joskus väsymys iskee itse kuhunkin ja se purkautuu eri tavoilla. Toistaiseksi kuitenkin väsymystä on lähinnä purettu nauramalla. Huonon huumorin alhainen taso korreloi näyttämötapahtumien ahdistavuuden kanssa. Ja mieluummin näin, kuin että harjoitusten jälkeen kukin menisi kotiin yksin angsteilemaan.

Tuotannollista ahdistusta helpottaa tänään saatu tieto Pirkanmaan taidetoimikunnan avustuksesta. Se, yhdessä aikaisemmin TNL:ltä saadun avustuksen kanssa, mahdollistaa tämän tekemisen. Vaikka ihmiset antavat panoksensa ilman rahaa, sitä tarvitaan seiniin, oviin, lattioihin ja vaikka mihin muuhun... Kiitos siis!

Toisen kierroksen jälkeen

Toinen kierros on käyty, tänään katsoimme läpimenossa, mitä siitä on jäänyt käteen. Oli sentään aika paljon, paljon toki vielä unohtuikin. En näihin alkuvaiheen läpimenoihin lataa vielä kauheasti paineita tai odotuksia ja toivon, ettei muukaan porukka lataa. Ennemminkin ne ovat työkaluja minulle, auttavat näkemään kokonaisuutta. Muistiinpanoissanikin tänään valtaosa merkinnöistä oli huomioita itselleni, ei palautetta muille.

Tätä näytelmää harjoitellaan vahvasti syklisesti, läpimenoja on usein. Koska kohtaukset ovat varsin lyhyitä, vaikka niissä ehtiikin tapahtua paljon, tuntuu mielekkäältä harjoitella niitä kerrallaan säästäväisesti. Eteenpäin päästään tälläkin tavalla. Pidän myös tärkeänä, että harjoituksissa on aikaa pysähtyä miettimään, puhumaan. Tärkeää on myös keskeneräisyyden sietäminen, se, että malttaa jättää jonkun kohtauksen käsistään odottamaan seuraavaa kertaa. Ja vielä on kohtauksia, joita on hädintuskin edes hipaistu vielä.

Kolmannelle kierrokselle siis, mars!

Hyvä murha, kaunis murha...

Tänään teimme harjoituksissa murhan. Monta kertaa. Hyvä ja kaunis siitä tuli, ihan niinkuin pitääkin, mutta huh, että oli raskasta. Ohjaajana kestän melko hyvin lavalle itse luomani väkivallan ja muut ikävät asiat, pystyn tarttumaan niihin analyyttisesti, ennemmin koreografisesti kuin tunteellisesti. Tämä murha sen sijaan... Huomaan, että siitä on vaikea edes kirjoittaa. Mutta toisaalta, ehkäpä se on inhimillisyyden merkki, että tuntuu pahalta, kun miettii, että mistä kohtaa sen terän kannattaisi mennä!

Tämän vuoden osalta ohi

Kauden viimeiset harjoitukset tänään takana. Eihän tässä ehdittykään kuin parisen viikkoa puristaa, vähän pintaa raapaista ja laittaa asioita korvan taakse. Ohjaajalla monen monta pulmaa ratkottavana, mutta mikään ei tunnu mahdottomalta. Ensi vuonna vielä kaksi kuukautta aikaa, ei liikaa eikä liian vähän, uskoisin.

Hyvä pohjavire, vahva luottamus. Tästä on helppo lähteä joulun viettoon.

Palataan vuonna 2011 asian äärelle.

Alussa

Aloitamme tänään Tukkateatterissa Georg Bühnerin Woyzeck-näytelmän harjoitukset.

Ohjaajaa jännittää.

Omituista olisi, jos ei jännittäisi. Uuden aloittaminen on aina sellaista, mutta jännitys on hyvä asia. Pinnan alla hyrisee. Tämä on ensimmäinen kiistattomasti klassikkoteksti, johon tartun, klassikkokammosta on kuitenkin joskus hyvä päästää irti.

Woyzeck on siitä mielenkiintoinen näytelmä, että emme voi koskaan täysin tietää, millaiseksi Büchner sen tarkoitti. Hänen kuolemansa jälkeen löydetyt kohtaukset on laitettu tiettyyn järjestykseen, mutta kanonisoitua muotoa ei ole. Tämä antaa sovittajallekin vapaat kädet.

Olenkin ottanut paljon vapauksia tekstiä sovittaessani. Jo käytännön syistä yli neljäkymmentä roolia on tiivistetty yhteentoista, näyttelijöitä on yhdeksän. Olen myös muuttanut kohtausjärjestystä oman näkemykseni mukaiseksi, yhdistänyt joitakin roolihenkilöitä sekä lyhentänyt jo entuudestaan tiivistä tekstiä paikoin.

Maaliskuussa nähdään, kuinka paketti toimii. Näyttelijöiden lisäksi mukana on puolentusinaa muuta tekijää, suunnitelmia on tehty jo jonkin aikaa. Joukko on iso, tavoite on yhteinen.

Tästä se lähtee.