Hyvä murha, kaunis murha...

Tänään teimme harjoituksissa murhan. Monta kertaa. Hyvä ja kaunis siitä tuli, ihan niinkuin pitääkin, mutta huh, että oli raskasta. Ohjaajana kestän melko hyvin lavalle itse luomani väkivallan ja muut ikävät asiat, pystyn tarttumaan niihin analyyttisesti, ennemmin koreografisesti kuin tunteellisesti. Tämä murha sen sijaan... Huomaan, että siitä on vaikea edes kirjoittaa. Mutta toisaalta, ehkäpä se on inhimillisyyden merkki, että tuntuu pahalta, kun miettii, että mistä kohtaa sen terän kannattaisi mennä!