Toinen kritiikki

Tamperelainen Tukkateatteri on tarttunut rohkeasti klassikkoteokseen


Mustasukkaisuus on pahin kiusaaja


Katri Kekäläisen sovittamaa ja ohjaamaa Woyzeckia esitetään tälläkin hetkellä kotiteattereissa kautta Suomen. Mielisairautta, kiusaamista ja mustasukkaisuutta hämmentävä klassikkonäytelmä istuu hyvin Tukkateatterin pienelle näyttämölle.

Päivi Kuokkanen / Ylöjärven Uutiset 16.3.2011

Jokapäiväiset lehtemme siitä kirkuvat: mustasukkaisuusmurha on pala nyky-Suomea. Uutiset hiljentävät, mutta ne myös turruttavat. Miten voi auttaa, kun asianosaiset tahtovat itse salata ongelmansa?
Katri Kekäläisen sovittama ja ohjaama Woyzeck ottaa kantaa lähimmäistemme hätään hiljaisena huutona, joka näkyy nöyryytetyn sotamiehen silmissä.
Kekäläisen Woyzeck ei usko vastaan panevaan melskaamiseen, vaan pikemminkin hiljaiseen kohtaloon tyytymiseen.
Ohjaaja on poistanut sovituksessaan vinon pinon roolihenkilöitä, mutta säilyttänyt kyllä keskeiset henkilöt. Kekäläinen on keskittynyt teoksen ytimeen: ihmissuhteisiin, mielisairauteen ja moraaliin.
Woyzeckin tarinaa esitetään kotiteattereissa tälläkin hetkellä, valitettavasti, emmekä me useinkaan pysty vaikuttamaan juonenkulkuun.

Hernekokeita
Georg Büchnerin (1813-37) kesken jäänyt näytelmä kertoo köyhästä sotamies Woyzeckista (Harri Kailanto), joka ajautuu kiusattuna mielenterveytensä äärirajoille. Tienatakseen Marie-rakastettunsa (Kirsi Vattulainen) esiliinan taskuun ylimääräisiä roposia, Woyzeck tekee palveluksia häntä muiluttavalle kapteenille (Heikki Vesa) ja suostuu koekaniiniksi hullulle tohtorille (Nestori Välitalo).
Tohtori pakottaa Woyzeckin syömään pelkkiä herneitä, ja heikentyneen mielen valtaavat harhanäyt ja mustasukkaisuus, joka johtaa peruuttamattomiin tekoihin.
Jokainen ihminen on kuilu, pyörryttää, kun sinne katsoo, toteaa Woyzeck ja on jo itse kuilun reunalla.
Katri Kekäläinen on valinnyt näyttelemiseen melko eleettömän tyylin. Kailannon Woyzeck on lähes ilmeetön, mutta esityksen loppupuolella tulkintaan löytyy potkuakin.
Vattulaisen Marie huokuu lapsen mukanaan tuomaa onnea, mutta intohimo jää laimeaksi rykmentinrumpalin (Antti Kankainen) käsivarsilla.

Sormisuolaa
Katri Kekäläinen käyttää näyttämöä napakalla tavalla hyväkseen: kaikki tapahtuu katsojan silmien alla, mutta näyttelijät pysyvät rytmissä, joka kuljettaa näytelmää sujuvalla tavalla eteenpäin.
Nestori Välitalon tarkasti artikuloiva hullu tohtori on laatutyötä, ja Aksu Piippo näyttää markkinataiteilijana parasta osaamistaan.
Woyzeckin tarinassa kiusattu mies kokee lopulta naisen petollisuuden niin raskaana ja rangaistavana, että siitä seuraa automaattisesti kuolemantuomio.
Tammelan puistokadulla asustavan Tukkateatterin näyttämö ei ole suuren suuri, mutta yllättävän yksinkertaisella lavastuksella se aukeaa moneksi tapahtumapaikaksi.
Markus Tapion musiikki ja Tatu Henttosen piano ovat näytelmän sormisuolaa.
Bertolt Brecht otti aikoinaa Büchnerin esikuvakseen ja nappasi tältä osuvan moton: "Ihmisellä ei ole moraalia niin kauan kuin hän on nälissään".
Büchner kuoli lavantautiin vain 24-vuotiaana, eikä saanut koskaan tietää, mikä vaikutus hänen draamoillaan vielä on jälkipolvien keskuudessa.